No kas. Kolme kuukautta hurahti niin ettei paremmasta väliä. Ihan kun sapatilla olisi ollut niin kiire ettei ehdi blogittamaan..? Pikainen päivitys siis.
…Kolme viikkoa Fuengirolassa, eikä muuten ehtinyt tulla ikävä takaisin kylmään ja märkään pimeyteen. 😎 Todettiin anopin kanssa meidän loma-asunnon parvekkeella rantakadun varrella että kylläpä kynnetkin kasvaa vahvoiksi ja hiukset tuuheiksi siellä etelän lämmössä. Meri oli jo niin kylmää ettei viitsinyt käydä uimasilla mutta lasten kanssa biitsille pääsi kolmessa minuutissa hiekkalinnahommiin ja huvipuistoon käveli viidessä minuutissa. Ja Mercadonan kalatiski ja tuoreet katkaravut, ah! Puhumattakaan torilla kaupusteltavista tuoreista appelsiineista, avokadoista ja sitruunoista!
Äitini kävi nappaamassa osansa auringosta ja lämmöstä ja ihastelemassa Fuengirolan jouluvaloja. Nää menee aivan sekaisin joulusta, yhteensä kaupunkiin syttyi marraskuun lopulla 1 424 981 jouluvaloa. Ja museossa näytteille rakennettuun jouluseimeen on käsin tehty ja paikalleen asetettu yli 600 osaa. Rakennelmaan tehdyssä lammessa oli oikeita kultakaloja, joita museon vartija tuli syöttämään että meidän pikkulapset näkisivät kalat paremmin. Taisi kyllä tykätä äidistäkin kun piti pientä silmäpeliä 😉
Hintatasokin kun on Espanjassa aika olematon, viikon sapuskat viidelle ihmiselle ei paljoa yli viittäkymppiä kustantanut. Julkisilla liikkuminen on myös halpaa ja kävellen nyt pääsee kaupungin päästä päähän jos tykkää kuntoilla. Yhtenä iltana jäin yksinäni shoppailemaan kaupungin laidalla olevaan isoon kauppakeskukseen ja myöhästyin viimeisestä bussista joten päädyin apostolinkyytiin. Ei matka eikä mikään. Pikkulapsetkin oppivat päivittäisiin kävelylenkkeihin, muutama kilometri meni huomaamatta kun tasaisin välimatkoin rantakadun varrelle on rakennettu lasten leikkipaikkoja joihin sai jäädä hetkeksi leikkimään. Aikuisille on myös omia leikkipaikkoja, sellaisia yleisiä kuntoilulaitteita joissa voi venytellä ja treenata eri lihaksia.
…Joulukin kävi. Ehdittiin Espanjasta tullessa käydä pokkaamassa esikoisen välitodistus koulusta ja sitten taas tien päälle. Kolme yötä kotona ja taas kaksi viikkoa reissussa, ajokilometrejä kertyi lähemmäs 1500. Tuli ajettua Suomineidon nahkaa ristiin rastiin. Sitten iski ensimmäiset kunnon pakkaset ja oli tultava tupaa lämmittämään, ilmalämpöpumppu ei kolmenkympin pakkasilla jaksa enää pitää peruslämpöä yllä ja sähkölämmitystä ei meillä ole joten vauhdilla kotiin ja puita pesään ettei kasvit kuole ja putket jäädy. Tosin putket pääsivät kuitenkin lopulta jäätymään ja jouduin luopumaan kaksimetrisestä traakkipuustani sekä muutamasta paleltuneesta orkideasta…
…Aloitin tavaroiden pakkaamisen pikkuhiljaa. Itseni tuntien tällainen pikkuhiljaa eteneminen on ihan hyvä vaihteeksi, on aikaa rauhassa pakata ja valmistella lähtöä. Teen yleensä kaiken ihan viime tingassa koska en halua hötkyillä etukäteen, mutta aina päädytään siihen tilanteeseen että meinataan myöhästyä ja kiire on kamala ja stressi vielä pahempi.
Esikoinen vihaa mun kanssa matkustamista kun ei koskaan tiedä mitä tapahtuu. 😳
Mutta lopuksi ainoa kerta kun olen myöhästynyt, oli kuusitoistavuotiaana Heathrown lentokentällä kun myöhästyin jatkolennolta ja silloinkaan syy ei ollut omani vaan myöhässä Glasgown kentältä lähteneen lennon. Sain viettää yön lentokenttäterminaalissa käytännössä ilman rahaa ja puhelinta. Taas yksi kokemus joka jäi muistoihin.
Muutama vuosi sitten oltiin puolison kanssa lähdössä risteilylle kahdestaan. Mentiin Helsinkiin junalla ja työnsin puolison ratikkaan jonka tiesin näin vanhana pääkaupunkiseutulaisena varmasti kuljettavan meidät satamaan. Myönsin virheeni vasta jossain Töölön takanurkilla, josta onnenkantamoisella saatiin saman tien taksi, joka toisella onnenkantamoisella sai ajettua meidät satamaan ajoissa. Portit hipoi kantapäitä kun ne suljettiin meidän jälkeen mutta kerittiin laivaan. Tosin olen edelleen sitä mieltä että kutosen reittiä on muutettu.
Joka tapauksessa, niin monta läheltä piti-tilannetta ovat läheiseni kokeneet kanssani että on melkein huono omatunto…
…Hain esikoiselle paikkaa Fuengirolan suomalaisesta koulusta seiskaluokalle ja kun paikka varmistui, käytin viikkotolkulla aikaa asunnon etsimiseen. Totesin että olimme kuitenkin myöhään liikkeellä, asuntoa ei vaan meinannut löytyä vaikka kulutin tunteja plaraten läpi eri välittäjien sivuja, lähettäen sähköpostikyselyjä ja päivittäen Facebookin asunnonvälityssivuja. Huomasin että välittäjillä ei ollut mikään kiire vastata posteihin, vaikka sivuilla luvattiin yhteydenottoa vuorokauden sisällä, saattoi vastausta joutua odottamaan helposti viikonkin. Sitkeä etsintä lopulta palkittiin ja löysin sopivan asunnon kohtuullisen matkan päästä koulusta. Nyt on syksyksi varattu koulu ja asunto ja otettu taas yksi iso askel kohti unelmien toteutumista…
…Käytin pienet lapset ja anopin kaiken pakkaamisen välissä risteilyllä pallomereilemässä ja seisovan pöydän herkkujen ääressä. Pieni väli-etelänmatka Tallinnaan kun kuopus rakastaa merta ja laivoja, tytär pallomerta ja kasvomaalausta, anoppi tanssimista ja minä seisovan pöydän antimia, sitä että saa jonkun muun tekemää ruokaa. Uutterat miehet jatkoivat sillä välin oravanpyörän pyörittämistä töissä ja koulussa. Ja sitäpaitsi se oli viimeinen päivä saada risteilylahjakortti käytettyä 😆
…Löydettiin kiva talo, saatiin meidän omalle talolle hyvä välittäjä, käytiin katsomassa kivaa taloa, haettiin päivitystä lainalupaukselle, selvitettiin hintaa autotallin rakentamiselle kivan talon pihaan ja maalämmön asentamiselle, puoliso selvitti anopin hajonneen auton kohtaloa, jättisiivousta välittäjän käynnin takia, tehtiin tarjous kivasta talosta, puoliso lähti tapaamaan toimitusjohtajaa irtisanoakseen itsensä… ja hänen ollessaan paraikaa toimitusjohtajan tapaamisessa tajusin että pahimmassa tapauksessa kun tullaan reissuiltamme meillä ei ole työtä, ei kotia, ei mahdollisuutta hankkia työtä koska ei ole kotia eikä mahdollisuutta saada lainaa ostaakseen kodin koska ei ole työtä.
Kun puhelin soi tapaamisen jälkeen, olin läpikäynyt pienen pikaromahduksen. Me lähdettiin tähän muutokseen niin isolla vaihteella ja luottamuksella että mitä jos-ajatukset ei ehtineet mukaan ja nyt ne rysähti täydeltä laidalta kaiken myllerryksen keskellä. Uuden talon ostaminen kun vanha ei vielä ole edes myyty. Lainojen lyhennysten hoitaminen välivuoden aikana. Lasten koulut, esikoulut, päivähoidot. Omat ja puolison työt. Mikään ei tuntunut loksahtavankaan enää paikalleen.
Kun puolisoni tapaamisen jälkeen soitti, uutiset olivat erilaisia kuin odotin. Oltiin mietitty että mieheni jää pois töistä vappuna. Irtisanoutuu niin että voi pitää ensin kaikki jäljellä olevat lomat. Hän kertoi suunnitelmistamme pomolleen, joka sanoi ymmärtävänsä täysin ja pitävän ratkaisua rohkeana ja kehui lasten saavan tällaisesta hienon mahdollisuuden laajentaa maailmankatsomustaan ja ymmärtää muitakin kulttuureja. Jatkoi ja kysyi että oliko miehelläni ajatus makoilla rannalla Espanjassa ollessaan päivästä toiseen vai haluaisiko hän ehkä tehdäkin jotain? Ei suostunutkaan irtisanomaan vaan ehdotti etätyömahdollisuutta. Omat työajat saisi päättää itse ja palkka määräytyisi tehtyjen tuntien mukaan. Vuoden päästä katsottaisiin uudestaan. Ei se ollut kivi joka vierähti harteilta vaan tuskaisen raskas vuori.
Tämä opetti. Samana iltana mietimme ”mitä sitten jos”-skenaarioita vähän perinpohjaisemmin. Me ollaan kumpikin kovin luottavaisia tulevaisuuden kannalta ja se sekoitettuna impulsiivisuuteen, hetkessä elämiseen ja lievään auktoriteettiongelmaan ei isoja suunnitelmia tehdessä ole välttämättä paras coctail.
Päätettiin että koska ideana oli juurikin rauhoittua kiireistä ja päästä irti stressistä ja ahdistuksesta, ei ehkä ollut paras idea yrittää tehdä kaikkia suuria päätöksiä ja isoja muutoksia kerralla. Ja vaikka löytämämme talo olikin kiva, ei se ollut täydellinen. Siksi siitä olikin helppo luopua ja vetäytyä tarjouskilvasta. Tarjous etätyömahdollisuudesta ei tarkoittaisi absoluuttista vapautta kaikesta mutta olisi silti parempi vaihtoehto kuin polttaa kaikki sillat takanaan ja elää kolmen lapsen kanssa ihan vaan pelkän onnen varassa. Toki voi olla että siihen vielä jossain välissä päädytäänkin, joko omasta valinnasta tai itsestä riippumattomista syistä mutta sen aika saa meille näyttää.
Hetki sitten meillä oli selvästi liian monta rautaa tulessa, nyt on sopivasti tähän tilanteeseen.
Näillä mennään, kevättä kohden.