Perjantaina vuokrattiin auto. Ihan vaan siksi että saataisiin kannettua kotiin Black Fridayn ostokset. Mietittiin tila-autoa, peräkärryä ja suksiboxia jos vaikka innostuttaisiin huonekaluostoksille, mä myös googletin jo että mistä löytäisi kauniita seinä- tai lattialaattoja. Täällähän niillä on koristeltu ovisyvennykset ja portaikot ja olen niitä ihastellut jo useamman vuoden. Tarkistin montako matkalaukkua meillä on varattu ruumaan meneväksi kun lähdemme jouluksi Suomeen.
Etukäteen oli mietitty että Ikeaan nyt ainakin on päästävä. Ystäväni tarkisti Malagan otollisimman oloisen ostoskeskuksen jonne voisimme jouhevasti siirtyä Ikean kierroksen jälkeen -jos autossa olisi vielä tilaa. Kaikki valmiiksi suunniteltuna lähdimme matkaan iltapäivällä kun lapset olivat sopivan pirteänä päiväunien jälkeen. Juha lupautui kuskiksi ja lastenvahdiksi täysin oma-aloitteisesti (kaikissa ruumiin -muttei ilmeisesti sielun- voimissaan), joten me tytöt suunnistimme ensimmäiseksi Ikeaan, sormet syyhyten ja silmät kiiluen.
Tosin tästä kehkeytyikin ensimmäinen Ikean reissu koskaan, josta kävelin kassojen läpi ilman yhtäkään ostosta. Espanjalaisessa Ikeassa yllättäen on joko kalliimpaa kuin Suomessa tai sitten olemme jo tottuneet Espanjan hintatasoon niin että shoppailuinto laantui saman tien. Tosin oli reissusta se hyöty, että huomasin ettei meillä ole tarvetta mihinkään.
No, Ikeasta Centro Larios -ostoskeskukseen. Kaksi kerrosta täynnä kauppoja, ravintoloita, kauppoja, ihmisiä, kauppoja. Ja kauppoja. Ja ihmisiä. Hullunkiilto silmissään vaatteita, kenkiä ja muita tuotteita metsästäviä ihmisiä niin että merkkiliikkeiden tuotekalleudet oli levitelty ympäriinsä, niitä tallottiin lattialla, rytättiin, venytettiin ja vatkattiin niin että jokainen käuppa näytti siltä että meneillään olisi ollut ryöstö. Emme ehtineet edes puoliväliin ensimmäistä kerrosta kun totesimme että tämä kaikki oli meille rauhallisille suomalaisille liikaa. Lisäksi pelkäsin tosissani että kadottaisimme lapset vellovaan ihmismassaan. Lopulta jo autolle päin mennessämme yhdestä hiljaisesta nurkasta löysin sisustusliikkeen josta ostin teinimutantille kissateemukin lautasineen. Ihan vaan siksi ettei kaupassa ollut tungosta, kiitokseksi. Oli se mukikin kyllä herttainen.
Lopuksi selvittyämme Malagan loputtomilta tuntuvista ruuhkaisista liikenteen solmukohdista Juha vei lapset (jotka olivat edelleen tallella) kotiin iltahommiin ja me suunnistimme vielä tuttuun ja turvalliseen Miramarin ostoskeskukseen ystäväni kanssa. Koko Black Friday mahtui kotiin puoliltaöin saavuttuani yhteen kassiin mutta kokemusta rikkaampana voin tyytyväisenä skipata koko älyttömän päivän tulevina vuosina. Kuten jouluostokset. Ja perjantain kauppareissut. Ja iltapäiväostokset. Käyn tästä lähin kaupassa aamupäivällä keskellä viikkoa tuossa ihanassa pienessä lähikaupassa jonne ei edes mahdu yli pariakymmentä ihmistä ja tuotteet voi kategorioida joko pakollisiin tai hyvin yksinkertaisiin vaihtoehtoihin.
Lauantaina oli sadepäivä. Tai no, virheellinen ilmaisu. Tulvapäivä. Aamusella lähdimme käymään teinin koululla, jossa oli teemapäivä. Ystäväni oli kiinnostunut ammattinsa puolesta koulusta ja Juhan vielä vedellessä sikeitä pakkasin pienet lapset autoon ja hurautimma los Pacosin puolelle. Vettä tuli jo silloin reippaamman puoleisesti. Koululla oppilaat olivat perustaneet omia yrityksiä ja myivät tuotteitaan koruista ja käsitöistä herkkuihin ja palveluihin. Ala-astelaisten innovatiiviset tuotekehittelyt ja ideoinnit olivat vaikuttavia. Aurinkorannikon koulusta valmistuu aikanaan aivan varmasti useita myöhemmässä elämässään menestyviä yrittäjiä ja ammatinharjoittajia!
Lähtiessämme jatkamaan matkaa koululta vastassa olikin tulviva ajotie. Ei niin kuin Suomessa voisi kuvitella lätäkköjen kasaantuvan tielle, vaan niin että sadevesikaivoista tulvi niin kovalla paineella vettä kaduille että kaivojen kannet lensivät irti. Jouduimme etsimään vaihtoehtoisen reitin kun tiet keskustaan olivat veden vallassa. Yleensä rutikuivissa tulva-altaissa kuohui suunnattomat määrät vuorilta alas tulvivaa sadevettä. Olen aiemmin ajatellut leveiden tulva-altaiden olevan lievästi liioiteltuja, mutta en enää. Altaat keräävät suurimman osan sadevedestä ja ohjaavat sen mereen. Meri puolestaan värjääntyy vuorilta laskevasta savisesta vedestä samean ruskeaksi kymmenien metrien matkan rannasta ulapalle päin. Lisäksi vesimassojen mukana mereen pääsee suunnaton määrä oksia, puunkappaleita, roskia, kiviä ja muuta moskaa joka aaltojen mukana rantautuu takaisin ja levittäytyy paksuksi makkaraksi koko hiekkarannan pituudelle.
Päästäksemme pahimpien tulvien yläpuolelle ajoimme Mijaksen vuoristokylään. Matkalla ylöspäin huomasimme että tien reunat olivat useasta kohtaa sortuneet lohkaisten rinteestä kivenlohkareita ja maata ajotielle. Pikaisen Mijaksen visiitin jälkeen piipahdimme vielä ruokaostoksilla ja palatessamme takaisin kotiin tulvat olivat hellittäneet ja tiet auki taas.
Illemmalla teinin kadottua omille teilleen lähdimme etsimään keilasalia viedäksemme lapset ja itsemme keilaamaan. Paikka oli kuitenkin täynnä joten suuntasimme vielä uudestaan isommalla porukalla Mijakseen kävelylle. Löysimme upean tapaspaikan torin kupeesta, jossa sain valehtelematta Espanjan parhaita tapaksia. Paikka itsessään on pieni ja huomaamaton mutta niillä aistinautinnoilla mainostaa ei varmasti tarvitsekaan. Tapaskokoelma sisälsi kaikkea mahdollista perinteistä, kuten chorichoa, ilmakuivattua kinkkua, Manchego-juustoa, lihapyöryköitä ynnä muuta jo moneen kertaan eri paikoissa maisteltuja herkkuja. Tosin kyseinen ateria oli ainoa, joka sai meissä kaikissa aikaan ihastuneita naurunpyrskähdyksiä, nautinnollisia kylmiä väreitä ja tahattomia hymyjä. Kaiken kruunasi kohtuuhintainen luomupunaviini joka oli sekin itsessään täyteläisen pehmeä makuelämys. Paikan nimi on Pampa Tablas y Tapas jos joku haluaa joskus käydä kokemassa tämän maan parhaan tapasnautinnon. Me sinne varmasti suuntaamme uudestaan. Ja uudestaan.
Koska tunnelma oli jo korkealla ja iltaa vielä jäljellä, Juha käski meidän ostaa matkaevääksi takapenkille toisen luomuviinipullon ja lupasi viedä meidät ajelulle. Saimme illan päätteeksi kiertoajelun vuoriteiden kautta Marbellan iltaelämää ihmettelemään, josta highwayta pitkiin kotio koppahan maate.
Sunnuntaina tarkoitus oli lähteä aamupäivällä Benalmadeinan perhospuistoon. Benalmadeinaan me kyllä päädyttiinkin, muttei ihan suunnitelluissa merkeissä.
Aamusella nimittäin tytöntylleröisemme juoksenteli ja pomppi normaaliin tyyliinsä huoneesta toiseen ja keittiöön mennessä törmäsi vauhdilla ovenkarmiin. Luulin ensin että selvittäisiin kuhmulla ja mustelmalla niinkuin yleensä, mutta nyt oli osunut sen verran pahemmin että otsaan oli haljennut parin sentin syvä viilto. Siinä sitten soittelemaan päivystävään suomenkieliseen numeroon josta lupasivat lähettää lääkärin paikalle tarkistamaan tilanteen. Pikku prinsessamme on sen verran lujaa tekoa että pahimman kivun laannuttua rauhoittui katselemaan lastenohjelmia samalla kun yritin puristaa haavan reunoja yhteen. Lääkäri saapui paikalle, tarkisti tytön otsan ja kehoitti jatkamaan sairaalaan koska haava oli niin näkyvällä paikalla että olisi parempi saada toimenpiteeseen sellainen lääkäri joka saisi jäljestä mahdollisimman hyvää. Tämä kyseinen lääkäri tosin olisi voinut tikata haavan paikankin päällä mutta haavan sijainnin haasteellisuudesta johtuen pakkasimme hänen neuvostaan lapset autoon ja ajoimme Benalmadeinan sairaalaan. Sairaalassa palvelu oli nopeaa ja tehokasta, odotusaika kokonaisuudessaan ehkä alle vartin. Lääkäri tutki ja puhdisti haavan ja lopuksi päätyi liimaan ja puristusteippiin tikkaamisen sijaan. Eläväiseltä tyttöseltä on nyt kielletty kaikenlainen hyppiminen, pomppiminen ja juokseminen ynnä muu ihana riehuminen seuraavan kolmen päivän ajan. Saa nähdä miten meidän duracellpupu kestää istua paikoillaan.
Onneksi täällä on hyvä ja asiantunteva lääkäriverkosto ja sairaanhoito. Onneksi meillä on läheisiä tukemassa ja ystäviä kuuntelemassa ja auttamassa.
Onneksi tämä viikonloppu on viimein ohi. Kyseisessä paketissa riittää muisteltavaa, kokemuksia ja ihania hetkiä taas pitkäksi aikaa. Ja paranneltavaa. Tällä kokoonpanolla niitä kokemuksia ja kauniita hetkiä tosin löytyy, onneksi, arjestakin.