Meidän sosiaalinen elämä tulvii. Ainakin verrattuna siihen pieneen (mutta sitäkin raikkaampaan) puroon Suomessa.
Pienet lapset tapaavat lähes päivittäin kavereitaan rannalla tai leikkipaikoilla, ja siinä sivussa olen luonnollisesti itsekin tutustunut muihin äiteihin. Jotkut ovat läpikulkumatkalla, piipahtamassa auringossa, toiset välivuotta viettämässä ja jotkut muuttaneet toistaiseksi. Osa ei vielä tiedä statustaan tässä joukossa, paluulentoja ei ole hankittu ja tällä hetkellä vielä kuulostellaan tulevaa. Äitejä ja lapsia tulee ja menee.
Pidempiaikaisesti täällä oleskelevat ovat melkein kaikki osa-aikaleskiä, eli mies reissaa Suomen ja Espanjan välillä työasioissa. Yhden ystävän perheessä mies viettää aikaansa tällä tavalla parin viikon jaksoissa, kolme viikkoa poissa ja kaksi viikkoa kotona tai miten nyt milloinkin sattuu, vaimon hoitaessa kotona perheen lapsia. Neljää alle viisivuotiasta. Yksin. Ensalkuun ajatus jaksoittaisesta yksinhuoltajuudesta neljän niin pienen lapsen äitinä kuulosti todella uuvuttavalta. Jutellessamme äiti kuitenkin kertoi kuinka vaivihkaisesti helpottunut olo oli kun ukko lähti työkomennukselleen, kun arki asettui uomiinsa ja yhden aikuisen moottori pörähti käyntiin ilman häiritseviä sivuääniä. Palasin itsekin ajatuksissani niihin kertoihin kun Juha on käynyt sukuloimassa, mieslomalla tai muilla reissuillaan ja olen jäänyt lasten kanssa kotiin. En enää ihmetellyt superäidin tyyntä alistumista kohtaloonsa. On nimittäin totta että miehen lähtiessä hetkeksi omille teilleen elämä monellakin tasolla helpottuu.
Päädyin itse samaan tilanteeseen kun Juha taannoin lähti siskonsa pikkuihmeen nimenantojuhliin Suomeen viikoksi. Tosin omaa tilannettani ei voi verrata ystäväni tilanteeseen, koska teini kaikesta mutanttiudestaan huolimatta on äärettömän empaattista, huolehtivaista ja auttavaista vuosimallia ja ilmoittautuu ajoittain vapaaehtoiseksi ohjelmatoimistoksi nuoremmille sen lisäksi että on aina osallistunut lähestulkoon mukisematta kodinhoidollisiin toimenpiteisiin. Hän kasvoi lapsuutensa ilman sisaruksia ja nyt näiden nuorempien jo kasvettua kommunikaatiokykeneväiseen, ymmärtäväiseen ikään, hän on saanut kaksi pientä leikki/riitapukarikaveria jotka palvovat isoaveljeään.
Viikko lasten kanssa osoittautui virkistäväksi ja rauhallisuudessaan voimaannuttavaksi aikajaksoksi.
Ehdimme muun muassa juhlistaa kahden ihanan tyttösen syntymäpäiviä paikallisessa lastenravintolassa. Muurien ympäröimä ulkoilmaravintola, jossa oli lapsille iso leikkipaikka keinuineen ja kiipeilytelineineen ja vanhemmille vieressä oma oleskelualue puiden ja pensaiden katveessa. Runsaat ja herkulliset tarjoilut, auringonpaiste ja onnellisena kiljuvat riehupetterit.
Viikkoon mahtui myös yksi sairaalareissu. Nuorin kaatoi eräänä iltana tuolin varpaalleen niin että isovarvas mustui täysin ja yleensä korkean kipukynnyksen omaava ressukka huusi suoraa huutoa puoli tuntia ensiapuyrityksistä huolimatta. Lopuksi poika rauhoittui ja päätin seurata tilannetta yön yli, mutta katkonaisen yön jälkeen pidin parempana käydä varmistamassa ettei varpaasta murtunut luuta. Pikainen sairaalakäynti varmisti varpaan olevan ehjän ja pääsimme kotiin sopivasti ennen siestaa. Päiväunien jälkeen varvaskin oli kuin taikaiskusta kävelykunnossa ja poika kinusi jo päästä pyöräilemään.
Viimeisenä iltana ennen Juhan kotiinpaluuta vietin rauhallista aikaa teinin kanssa lasten jo nukkuessa. Olin päivemmällä uskaltautunut sellaiseen ihanaan pieneen herkkukauppaan jossa myydään ilmakuivattuja kinkkuja, makkaroita, juustoja, hunajaa ja muuta paikallista suussasulavaa. Putiikin ödööri ei ole mitenkään houkutteleva asiaan perehtymättömälle, kun kadulla haiskahtaa eltaantuneelle ihralle jo useita metrejä ennen kaupan ulko-ovea. Nyt kuitenkin katsoimme yhdessä televisiosta komediasarjaa nauttiessani lautasellista iberico-kinkkua punaviinin kera. Olen asunut täällä puoli vuotta taivaallisen tietämättömänä nurkan takana odottavista huimaavan herkullisista makuelämyksistä! Toki olen ostanut pakettitolkulla kaupan ilmakuivattua kinkkua, sitä samaa mitä Suomestakin saa, mutta ero on verrattavissa raakaan ja kypsään mansikkaan. Tai pahviin ja suklaakakkuun.
Juha toi tullessaan myös äitinsä. Isun ja isin junan saapuessa Los Bolichesin asemalle vastassa oli onnesta kirkuvia lapsia ja tyytyväinen sekä sopivasti ikävöinyt vaimo.