Täällä on helppo arkeutua. Päivistä muodostuu toistensa kaltaisia ja kirkkotornin kello raksuttaa eteenpäin. Aallot lyö rantaan, aurinko nousee ja laskee.
Nähdään kavereita, teinimutantin koulujaksot vaihtuu, Juha naputtelee tietokoneella, käy joskus lenkillä ja tulee iltaisin välillä mukaan meidän menoihin. Tulee viikonloppuja ja taas arkipäiviä. Jollain tavalla pysyn kärryillä niiden erosta, koska sunnuntaisin kaupat ovat kiinni.
Arki täällä on vaivatonta. Jatkuva auringonvalo ja lämpö. Elämisen edullisuus. Ystävyyssuhteet. Tuudittaudun helppouteen. Kun lähden ulos, meillä puetaan toppavaatteiden sijaan shortsit ja bikinit.
Mä tosissaan toivon että me sopeudutaan vielä Suomeen. Onneksi suomalainen koulu on täynnä niin meidän on tavallaan pakko. Paitsi että ”pakko” ei ole ennenkään estänyt meitä muuttamasta asioita niin että jostain on tullut mahdollista. Joka tapauksessa, arkeen uppoutuminen käy täällä huomaamatta. Päivien samankaltaisuus ei puuduta koska rantahiekan lämpöisyyden ja meren aaltojen lisäksi elämä kuhisee ympärillä koko ajan. Tarkoitus oli reissata ja kokea uutta, nähdä Välimeren maita, mutta olemme olleet tyytyväisiä täällä, näillä tutuilla kaduilla ja rannoilla tutuksi tulleiden ihmisten keskellä. Reviirimme käsittää neliökilometrin kokoisen alueen, josta joskus aniharvoin tulee enää poikettua muualle.
Sopivan alkusysäyksen arjesta irtautumiselle antoi serkkuperheen ja heti perään äitini lomaviikko, jona aikana saimme raahattua itsemme lauttamatkalle naapurikaupunkiin Benalmadenaan (pitkästä aikaa), vuorille Mijakseen (taas kerran) ja junaillen isoon ostoskompleksiin lähellä Malagaa (uusia aluevalloituksia). Lisäksi päivät täyttyivät rantailusta ja illanvietoista. Haikein mielin hyvästelimme serkun perheineen ja myöhemmin äitini, jotka palasivat kotoSuomen hyiseen syliin.
Muutama päivä ehti kulua omalla porukalla ennen kun livahdimme Juhan kanssa kauan odotetulle lapsivapaalle. Mehän kun ei koskaan ehditty mihinkään häämatkalle niin näin saatiin nyt sekin kuitattua, Välimeren all-inclusive-risteilyllä ihan kahdestaan! Lensimme Barcelonaan, josta tuolloin mieleen jäi ehkä parhaiten laivaterminaali. Vietimme siellä nimittäin kuusi tuntia yrittäen levätä pois vajaaksi jääneen yön rippeitä ennen kun meidät laskettiin laivaan.
Kun viimein pääsimme raahautumaan jättilaivan sisuksiin, etsimme oman hyttimme ja ryhdistäydyimme hiukan tutustumiskierrosta varten. Minkäänlainen valmistautuminen ei tosin auttanut vaan eksyimme laivaan heti hytistä poistuttuamme. Valtavassa paatissa kun oli ravintoloita joka sormelle, baareja siellä täällä, kolme eri allasaluetta, kauppoja, kylpylä, kolmikerroksinen teatteri, pelihuoneet ja… ja… ja… Myöhemmin pyrin pitämään kartan mukana että ehtisimme suunnistamaan edes viimeiselle kattaukselle tai jonkin esityksen loppukumarrukselle.
Ensimmäisenä päivänä rantauduimme Marseilleen ja samalla kuittasimme kumpikin kokonaan uuden maan. Vaikka maissa paistoi aurinko, Marseillessa oli niin kova tuuli että saimme välillä kävellä lähes vaakasuorassa ja vastatuuleen hengittäminen tuntui kuin olisi purrut jotain kiinteää. Samanlainen tunne mitä on niissä netin hupaisissa eläinvideoissa kun koira työntää päänsä auton ikkunasta ulos kuudenkympin vauhdissa ja posket lepattaa puoli metriä pään takana. Mutta kuten Ranskassa kuuluu tehdä, vierailimme taidemuseossa hämmästelemässä lasisen nykytaiteen ja yli sata vuotta vanhojen taidemaalausten yhteensopimatonta kombinaatiota josta mieleenpainuvinta oli punaiset lasipallot lattialla isoille kikkaroille asetettuina ja maalaus alastomasta miehestä jolla oli kovin pieni pippeli. Enemmän nautimme kuitenkin vanhan sataman kalanhajusta ja pienten kalastuspurtiloiden ja uusien huvijahtien hassusta symbioosikellunnasta.
Toisena risteilypäivänä vuorossa oli Savona, joka osoittautui Välimeren helmeksi. Pieni kaupunki satama-altaineen, hiekkarantoineen ja ihastuttavan pittoreskeine kävelykatuineen teki meihin lähtemättömän vaikutuksen. Rantakadun toista puolta reunusti leveä puistokaistale jossa lasten karusellit pilkottivat valtavien puiden ja pensaiden lomasta ja toisella puolella leveä hiekkaranta oli täynnään violetteja kukkien terälehtiä joita edellispäiväinen myrsky oli riuhtonut puista. Keskustan kävelykadun pienet vehreät aukiot kuppiloineen ja vanhan ostoskadun käsityöläiset myyntikojuissaan. Kapoiset kujat jotka risteilivät kuin hämähäkinverkko, toivat meidät sataman läheisyyteen lähes tyhjän aukion laidalle johon istuuduimme auringon paisteeseen, juttelimme ja tunkeuduimme hetkeksi osaksi uneliaan pikkukaupungin elämää. Ihmisiä eksyi välillä aukiolle, verkkaisesti käveleviä perheitä ja naurava lauma teini-ikäisiä koululaisia. Ilma tuoksui auringolle ja merelle. Kadulla pöristeli Vespa ja muurahaiset vipelsivät omissa hommissaan aukion laidalla muurin päällä. Joku nuorimies asettui makaamaan puiden varjoon, nosti käden silmilleen ja asettui päiväunille.
Italia jäi taaksemme ja nautimme vielä yhden illan laivan mahtavista tarjoiluista ja palveluista. Jätimme hyvästit Savonalle yläkannen poreammeesta lokkien liidellessä laivan vierellä ja jatkoimme risteilyä takaisin Barcelonan suuntaan josta lensimme takaisin kotiin, ikävästä päiviä laskevien lasten luokse. Barcelonassa ehdimme vielä viettää päivän kierrellen, Gaudin suunnittelemassa puistossa kaarisillan alla miehet tanssivat flamencoa ja näkymä Barcelonan kaupungin ylle oli huikea ja keskustassa puiston laidalla Hard Rock cafén hampurilaiset niin hyviä että melkein itketti.
Kotona lapsilta saadut onnelliset hymyt, halaukset ja innokkaat tarinat menneeltä muutamalta päivältä kruunasivat reissun ja seuraavan, vappupäivän, grillijuhlat ystäväperheen luona, altaassa loiskivien lasten ilonkiljunnan raikuessa pation seinistä saatiin niin pehmeä lasku arkeen kun vaan voi. Tästä on hyvä taas jatkaa. Parisuhde on päivitetty seuraaviksi vuosiksi ja hermot ainakin hetken aikaa lepotilassa…