Kuumuus luo jännitteitä.
Ei se kyllä ehkä ollut se sana mitä yritin muistella. Mutta jotain sinnepäin. Kuumuus on höyrystänyt pääkopan niin että aivolohkojen toimintakyky on minimissään. Keksin nimittäin taannoin omasta mielestäni hyvin kuvaavan lauseen siitä miten jatkuva helle vaikuttaa parisuhteen (pikkulapsiperheen jo muutenkin elähtäneeseen) joustavuuteen ja kärsivällisyyteen, ja samalla kuitenkin välimerellinen ilmasto luo jännittäviä uusia mahdollisuuksia arjen pyörittämiseen. Niin, ja oli teinilläkin eilen hikisen jännittävä päivä.
Eilen nimittäin oli yksi kesän kuumimmista päivistä. Täällä on lämpömittarit tehty kestämään, Suomessa olisi parvekkeelta kuulunut iloinen poksahdus jo reippaasti ennen puoltapäivää.
Aamu sentään oli siedettävä, aurinko vasta teki nousuaan kun lähdimme koulutietä tarpomaan kohti los Pacosin Suomalaista koulua. Meiltä kävelee keskivauhtia madellen koululle vajaan puoli tuntia, matkaa kertyy puolitoista kilometriä.
Olimme sovitusti puoli yhdeksältä kansliassa ilmoittautumassa, josta pääsimme pikaiselle tutustumiskierrokselle sokkeloiseen, kolmikerroksiseen kouluun. Menetin suuntavaistoni ensimmäisen käännöksen jälkeen. Samalla saimme tiivistetyn informaatiopaketin koulun toiminnasta ja eri toimipisteiden sijainnista, jonka teini sujuvasti hymyillen ja nyökkäillen otti vastaan ja samalla teflonsisusteiset kuuloelimet suolsivat lauseet pureskelemattomina ulos toisesta korvasta. Samat asiat olin kyllä itsekin jo netistä lukenut, mutta opin myös jotain uutta kun kiersimme pikaisesti ruokalan kautta. Pöydillä oli kasoittain tuoreita vihanneksia, juureksia, hedelmiä ja muita ruokatarvikkeita ja keittiön henkilökunta oli työn touhussa avokeittiössä. Kanslisti selitti kuinka koulussa tehdään kaikki alusta asti itse, edes säilykkeitä ei käytetä. Raaka-aineista lähtevä tuoksu oli täyteläinen ja aito, ja toi käsivarsiin kylmät väreet ja palan kurkkuun. Lapseni saisi vihdoin myös koulussa ihan oikeaa, terveellistä ja monipuolista ruokaa!
Kävellessäni alas katua kotiin päin mietin että tässä vaiheessa kuuluisi kai tehdä Facebookkiin päivitys kuinka on haikea olo kun esikoinen siirtyy yläasteelle. Mutta kun ei mulla ole, ei ollenkaan. Olen onnellinen siitä että meidän oma teinimutanttininjakilpikonna on aloittanut uuden luvun elämässään, sellaisen joka tulee muuttamaan ja vahvistamaan hänen itsetuntoaan sekä maailmankatsomustaan peruuttamattomasti.
Kotimatkalla ostin itselleni junakadun pienestä kukkaputiikista ison laatikollisen ruukkukukkia ja viherkasveja parvekkeelle. Sain pitkiä katseita, sekä kummastelevia että huvittuneita, kun hikipäissäni kannoin tupaten täynnä olevaa kerroksittain pakattua kasvilaatikkoa ja jouduin välillä arpomaan missä kohtaa kulki jalkakäytävä kun tuuheat lehvästöt estivät näkyvyyden.
Toistin saman tänään, kun torilta palatessa toin kotiin toisen lastillisen kasveja joihin lukeutui muun muassa toista metriä korkea palmu, ihmepensas ja orkidea. Kun lasten nukkuessa päiväuniaan vaihdoin kasveja isompiin ruukkuihin ja sisustin parveketta, mietin miten paljon mukavampaa on tehdä asioita omasta halustaan sen sijaan että tekee niitä työkseen.
Huomasin parin viime vuoden aikana kuinka puutarhaan ja kasveihin aina palanut innostus on alkanut hiipumaan, oma piha ei oikeastaan jaksa kovin kiinnostaa kun ei sitä työltään ehdi koskaan hoitaa. Suunnitelmat oman taimiston perustamiseksi tuntuivat kaukaisilta eikä keväällä sormia enää syyhyttänyt päästä idättämään ja kasvattamaan uutta elämää. Laitoin alulle muutamat tomaatintaimet, tottumuksesta. Nyt kun istun parvekkeellamme viherkasvien, kukkien ja yrttien ympäröimänä, huomaan että yhteys on edelleen olemassa ja voin paremmin ja saan kasveistani energiaa.
Kuten olin aloittamassa ennen sivuraiteille harhautumista, helle on päässyt nahkamme alle. Ymmärrän nyt miksi espanjalaisia kuvaillaan impulsiiviseksi, äänekkääksi ja räiskähteleväksi kansaksi. Ainakin meillä kärsivällisyys joutuu koetukselle kun elimistö käy muutenkin ylikierroksilla ja kaikki mikä vaatii huomiota tai edes lievää keskittymistä, aiheuttaa ylikuormittumisen. Lapset ovat luonnollisestikin kuumuudesta ärsyyntyneitä ja huonotuulisia eikä puolisolle vaan riitä sympatiaa, hellyydestä puhumattakaan. Ihokosketus pahentaa kuumuuden tunnetta ja sulkee viimeisetkin mahdollisesti vielä hengittävät ihohuokoset. Olen monesti kuluneiden päivien aikana ajatuksissani pyöritellyt silmiäni sille oletukselle että helle herättäisi ihmisissä eläimellisiä seksihaluja. Tunnistan kyllä todellakin itsessäni heräävän leijonan mutta kyllä se karjuu jotain ihan muuta kun seksiä. Muistilappuun: seuraavaan asuntoon ilmastointi.
Nyt kun aurinko vihdoin on käymässä vuorten taa ja rantakadun elämä alkaa vilkastumaan iltaa kohden, alkavat tulitaiteilijat ja muusikot jokailtaisen kierroksensa. Rannalla on ihmisiä pimeän tuloon saakka, lapsiperheet jo valmistautuvat illalliselle lähtöön. Samaan aikaan meillä lapset valmistautuvat yöpuulle enkä vieläkään ole ratkaissut arvoitusta siitä milloin espanjalaiset lapset nukkuvat. Kyllä meilläkin vietetään siestaa mutta näistä Duracell-pupuista virta loppuu reilusti ennen iltakymmentä, kun paikalliset ovat vasta pääsemässä vauhtiin.
Ja miksi me sitten tänne tultiin tähän aikaan kun pitää vaan valittaa kuinka kuuma täällä on? Mä aina olen sanonut kuinka olen sellainen vilukissa. Meillä pidetään pitkiä kalsareita juhannnukseen ja otetaan uudelleen käyttöön elokuun lopussa. Ja sadepäivinä. Ja jos lämpötila laskee alle viidentoista. Villasukat, sama juttu. Untuvatäkki on käytössä koko vuoden läpeensä, myös kesähelteellä. Ehkä kyse on tässä nyt perisuomalaisesta, neljän vuodenajan kansan rakkaimmasta puheenaiheesta, säästä. Onhan se nyt selvää ettei säällä oikeasti ole väliä. Aina löytyy valittamista.
Täällä löytyy myös se toinen puoli, jatkuvan lämmön suomat mahdollisuudet. Jos voi kesken läksyjen teon käydä Välimeressä snorklaamassa kalaparvien keskellä, ei voi valittaa. Jos voi syödä viisi jäätelöä päivässä ilman huonoa omaatuntoa, ihan vaan säilyäkseen hengissä, ei voi valittaa. Jos voi milloin vain kävellä kodistaan kadun yli työntämään varpaansa kuumaan hiekkaan, olla herkuttelemassa kaupungilla yömyöhään ilman että tarvitsee kenellekään muistaa ottaa pitkähihaista mukaan, hankkia parvekkeelle ihan mitä vaan kasveja koska kaktuksista orkideoihin ne takuuvarmasti kasvaa ja kukoistaa, ei voi valittaa.
Enkä mä oikeasti valita, mä vaan pörisen kuumuuttani.
Ja teinin koulu, se jännitti ensin mutta nyt se tekee onnelliseksi. Toissayönä ei kuulemma saanut kunnolla nukuttua kun jännitti kouluun menoa niin kovasti. Viime yönä ei saanut kunnolla nukuttua kun odotti kouluun menoa niin kovasti. Luokkakaverit on kivoja, opettajat mukavia. Paitsi espanjan opettaja, joka puhuu espanjaa mieluummin kun suomea eikä siitä ymmärrä yhtään mitään. Ja koulun ruoka on ollut parasta i-ki-nä! Eilen oli kinkkuananaspastaa, kolmea eri salaattia, tuoretta leipää. Tänään oli paellaa, merellistä tai kanaa, andalusialaisella salaatilla. Huomenna on uintia liikuntatunnilla. Välimeressä.